tiistai 23. kesäkuuta 2015

KyJy 2015

Lähdin ensimmäistä kertaa mukaan KyJy-kierrokselle. Itseasiassa aikaisemmin olen vain ihmetellyt mitä ihmeen lyhenteitä blogeissa esiintyy ja nyt viime aikoina on tuo lyhenne selkiintynyt. Halusin sitten haastaa itseni ja lähteä mukaan KyJy 2015 kierrokselle. Haastetta tuo varmasti tuo töiden aloitus määräaikaan menessä. En tykkää roikottaa monia töitä keskeneräisinä puikoilla vaan haluan saada työt valmiiksi mahdollisimman pian. Ensimmäinen KyJy työ on jo puikoilla.

Karamellisukat tulossa.

Ihastuin tuohon pitsikuvioon, mutta kirjava lanka ei ihan anna oikeutta kuviolle. Noh ei haittaa, on silti kivempää katseltavaa kuin ihan perus joustinneule. Värikäs lanka on Snyltäni saamaa lankaa ja harmaa on ihan perus Novitan Nallea. 

Seuraavaksi ajattelin laittaa jonkin huivimallin puikoille. Onko täällä näillä kierroksilla mukana olleita? Mitä mieltä olette olleet? Onko ensikertalaisia?

Mukavaa tiistaia. Me saadaan tänään Dana-koira hoitoon lauantaihin asti, joten koiramainen viikko tulossa. Hyvä jos kerkeä neulomaan. :)

2 kommenttia:

  1. Karamellisukat on ihana malli :) Sulle on muuten haaste mun blogissa :) http://pakkoneulootikonarkea.blogspot.fi/2015/07/liebster-award-haaste-osa-1.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta. Täytynee perehtyä tuohon ihan ajan kanssa. Vielä hieman koti levällään, kun mökkeiltiin pari viikkoa. :) On joo ihana malli, täytynee tehdä sama malli joskus uudestaan, mutta yksiväriselle langalla niin kuvio pääsee oikeuksiinsa.

      Poista