perjantai 10. huhtikuuta 2015

Huhtikuun Sny:n paketti

Moikka moi! Kylläpä kevät on edennyt nyt ihan hurjaa vauhtia viime päivinä. Huomiseksi vielä on luvattu toodella nättiä ilmaa, joten on varmaan hyvä päivä siivota meidän ulkovarasto. No mutta nyt asiaan. Eilen tuli viesti, että postissa ois mulle paketti. En sitä sitten jaksanut eilen lähteä noutamaan, kun auton olisin vasta joskus klo 18 aikoihin saanut käyttööni. Noh tänään sitten paketti oli ihan pakko noutaa ja mitä kaikkea ihanaa sieltä paljastuikaan...?

Paaaljon vaaleanpunaista eli niiin minun näköinen paketti.

Paketti oli taas aivan huikea. Uusi tuttavuuteni Grestal Maija-lankaa sekä KnitPron Symfonie-puikot. Sukat varmaan langoista teen ja tietenkin noilla uusilla puikoillani. :) 

Täytynee kyllä myöntää, että hyvin on sny:ni päässyt selville mikä on mieleeni ihan pelkästään blogin ja ilmoittautumislomakkeen kautta. Nyt tuntuu, että neulomisessa on jonkinlainen luova tauko. Teen kyllä keskeneräisiä töitäni päivittäin aina muutaman kierroksen verran töllää katsoessa, mutta mitään neulomisintoa ei juuri tällä hetkellä ole(toivotaan että tää paketti nostaisi neulomisintoani). Olenkin alkanut kiinnostumaan lähestulkoon kaikenlaisesta käsillä tekemisestä, mietin kenellä on seuraavaksi synttärit tai muut juhlat että voin tehdä kortin, suurin pähkäilyn aiheeni on tällä hetkellä mitä tekisin poikaystäni vanhemmille tuparilahjaksi, kun kesällä muuttavat uuteen kotiin. Sny:ni on selvästi huomannut neulomisinnon puutteeni sillä paketista löytyi askartelu-kirja, Maija Paavilaisen Askartele kaunista kotiin luonnonmateriaaleista. Pikaisella vilkaisulla kirja vaikutti mielenkiintoiselta ehkäpä löydän sen tuparilahjan tuosta kirjasta... :)

Lisäksi paketista löytyi suklaata, jota en muuten olekaan maistanut. Ehkäpä tuo tulee syötyä joku ilta käsitöitä tehdessä...

Ainiin, löytyihän paketista ihanat vaaleanpunaiset kämmekkäät.

Aika rohkea veto lähettää kämmekkäät minulle, kun ilmoittautumislomakkeessa kerroin etten pidä lapasia. Lapasia kyllä löytyy vino pino, mutta hoitopuolella kun on töissä ja joutuu ulkona ollessa pyörätuolia työntämään ei lapasilla saa kunnon otetta pyörätuolista. Koiraharrastuksiinkaan ei oikein lapaset sovi, tykkään että on jotkut sormikkaat kädessä niin saa kunnon otteen hihnasta tai namit helposti taskusta. Lapasista on myös hieman huonoja kokemuksia, kun en yläasteella suostunu itseasiassa muita hanskoja pitämään kuin lapasia, joten paukkupakkasilla oli vedetty kahdet lapaset päällekkäin ja juuri ne mieleisimmät oli päällä ja jotka lopulta venyivät. Kun ei paukkupakkasia ollut oli ne lempparilapaset liian isot käsiini, etteivät pysyneet.... Nahkasormikkaat sopivat niin harrastuksiin kuin työhönkin. :)

Mutta jälleen kerran ihan huikea paketti oli.

Kerrotaanpas tässä nyt pari ilmoitusluonteista asiaa. Meikäläinen laittoi pääsiäisen pyhinä hakupaperit vetämään ammattikorkeakouluun. Alakin on ihan eri mihin olen ammattikoulusta valmistunut. Olen hakenut opiskelemaan ammattikorkeakouluun liiketaloutta. Nyt alkaa olemaan selvää itselle, että yrittäjäksi haluan. Ehkäpä juuri sitä käsityöputiikkia aion laittaa pystyyn jossain vaiheessa... ;)

Niin ja lisäksi haluaisin infoa Lontoon ja Manchesterin käsityökaupoista. Olemme lähdössä kesäkuussa Englantiin, joten ajattelin neulomisintoa etsiä Englannista, jos ei ennen Englannin reissua ilmesty. Elikkä infoa minulle, jos tiedät hyvää lankaputiikkia Lontoosta tai Manchesterista. Niin ja mitä sieltä kannattaa ostaa? Jotain paikallisia ihanuuksia, mitä ei Suomesta saa, mutta mitä? Muitakin vierailemisen arvoisia kohteita saa kertoa. Tarkoitus olisi olla 15.6.-3.7. reissussa. Ollaan alkupäästä lomaa kaksi yötä Lontoossa ja loppupäästä toiset kaksi tai yksi yö Lontoossa ja loput reissusta Manchesterissa.

Mukavaa perjantai-illan jatkoa!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minäkin olen hakupaperit laittanut eteenpäin. Nyt odotan, että saanko kutsua edes valintakokeeseen :)

      Poista
    2. Toivotaan että saat kutsun valintakokeeseen. :) Itsellä aika varmaa, että kutsu tulee, kun jo niin hyvä keskiarvo on edellisestä koulusta...

      Poista
  2. oi, suloisen kauniit kämmekkäät ja niin kauniita lankoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, ihan mun näköiset ku lempiväri pinkki. :)

      Poista
  3. Upea paketti! Olen ollut kahdesti Lontoossa nuorena tyttönä. Silloin käsityöt eivät olisi voineet vähempää kiinnostaa, joten käsityökauppoja en osaa vinkata. Ja onhan reissuistani jo niin paljon aikaakin, että putiikit on ehtineet muuttua jo kerran jos toisenkin.

    VastaaPoista
  4. Kiva kuulla että paketti oli jälleen mieleinen! :) Otin tosiaan vähän riskin kämmekkäiden kanssa, kuten kirjeessänikin mainitsin. Toivottavasti niille silti löytyy käyttöä, edes välillä. Olisi sitten kiva kuulla, mitä tykkäät puikoista käytössä, ne kun tosiaan ovat omat ehdottomat suosikkini! Lontoossa käymisestä vielä vasta haaveilen, ken tietää, ehkä jo tulevana kesänä... Tsemppiä kouluhakuun ja ihanaa huhtikuun jatkoa sinulle ystäväni! -Sny3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kämmekkäille löytyy käyttöä, ajattelin tässä koneella ollessa käyttää noita. Kun alkaa välillä sormia kylmää ku t-paita päällä näpyttelen koneella. Täytynee kokeilla vielä miten autolla ajo sujuu noilla... Kokeilin puikkoja eilen ku oli yhet villasukat kesken ja oli kyllä ihanan kevyet metallipuikkoihin verrattuna ja eivätkä ees pitäneet ääntä ni saivat kanssa asujat katsoa rauhassa telkkaria, ilman mun puikkojen kilinää. :) Ajattelin kyllä postausta ehkä kirjoittaa noista, kunhan vain saan parit työt noilla valmiiksi niin ovat tulleet tutuiksi.. Itsellä on ollut monena vuonna suunitelmissa käydä Lontoossa, mutta ei sitten ikinä muka ole ollut rahaa lähteä reissuun. Nyt on hotellit varattu, lennot luultavasti viikonloppuna varataan. :)

      Poista