tiistai 12. toukokuuta 2015

Luomisen tuskaa...

Terveppä terve tähän hiljaiseloon.

Eipähän ole tullut kirjoiteltua saatikka tehtyä käsitöitä. Ollut niin paljon muuta ohjelmaa ettei oikein ole osannut vain olla paikallaan. Päivät ovat menneet pitkälti kaappeja siivotessa. Ihan oikeasti miten paljon ihminen kerääkään turhaa tavaraa elämänsä aikana. Siis aivan liikaa! Yritän tässä elellä mahdollisimman säästeliästä elämää ja yritän päästä kaikesta turhasta eroon. Voitteko kuvitella, että laitoin tänään uuteen kotiin menemään lähes uudet kengät, jotka ovat olleet pölyyntymässä kaapissa varmaan jo 2vuotta. Siis kahteen vuoteen en niitä pitänyt ja sitä ennen niiden käyttö oli hyvin vähäistä.

Ilmatkin ovat olleet varsin ihania ja ollaan touhuttu koirien kanssa tai siivoiltu pihaa kauniina päivänä. Pyöräilemäänkin olen päässyt. Sadepäivinä on tullut käytyä salilla ja uimassa.

Hieman ihottumakin vaivasi jonka takia käsityöt jäivät. Talvisin mun kädet ovat todella hurjassa kunnossa pakkasten ja työn takia niin tulee rasvattua koko ajan. Keväällä kun ei oo pakkasia unohtuu vapaalla se käsienrasvaus ja sitten palaan vapaalta töihin kädet ihottumaa täynnä. Tämä on joka keväinen unohdus, nyt taas on kädet paremmassa kunnossa.

Käsitöiden To do-lista vain kasvaa, joten täytynee varmaan huomisesta alkaen alkaa vähentämään töitä listasta. Intoa ainakin nyt käsitöiden tekemiseen olisi!

Mukavaa tiistai-iltaa!

6 kommenttia:

  1. Hauska lukea välillä muitakin kuulumisia! :) Tänään illalla kannattanee taas pitää puhelin lähettyvillä... Nyt vihdoin osasin laittaa paketin myös oikeaan automaattiin: aiemmilla kerroilla olen ihmetellyt, kun valikosta ei löydy kaupunkia Kuusankoski, mutta se automaatti löytyikin Kouvolan kohdalta. Jään mielenkiinnolla taas odottamaan uusia postauksia :) -Sny3

    VastaaPoista
  2. Moi, olethan saanut viestin siitä, että paketti on noudettavissa? Varmistelen vaan, etten ole vahingossa näpytellyt väärää puhelinnumeroa automaattiin, että saadaan paketti perille :) -Sny3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kyllä mitään viestiä tullut, oon tässä odotellut että milloin mahtaa tulla viestiä... :/

      Poista
    2. Voi ei! Minäpä olen postiin yhteydessä hetimiten ja ilmoittelen miten asia etenee!

      Poista
    3. Noniin, minä olin vahingossa laittanut numeron väärin. Pian pitäisi noutoviestin saapua! Anteeksi tästä ja onneksi asia selvisi! :)

      Poista